Avainsanat » Driftmoon

UutinenDriftmoon havittelee kärkipaikkaa 2BeeGamesin äänestyksessä

Kuva

Driftmoon on pärjännyt menestyksekkäästi 2BeeGamesin kilpailussa, jossa parhaillaan valitaan 120 pelin joukosta parasta. Kilpailu on edennyt jo siihen vaiheeseen, että Ville Mönkkösen käsialaa oleva Driftmoon on neljän parhaan pelin loppuäänestyksessä.
Äänestää voi tämän viikon ajan, eikä äänestäminen vaadi rekisteröitymistä. Äänestyslomake on 2BeeGamesin etusivulla oikeassa laidassa.
Voittajaa odottaa julkaisusopimus, jonka myötä peli portataan muihin ympäristöihin.
Driftmoonista on julkaistu [...]

UutinenRoolipeli Ville Mönkköseltä: Driftmoon

Kuva

Muun muassa Bikez-pelisarjasta tunnettu Ville Mönkkönen kehittää uutta roolipeliä, joka tunnetaan nimellä Driftmoon. Mönkkösen mukaan Driftmoonissa seikkaillaan ja tutkitaan pelimaailman eri kolkkia, minkä lisäksi osallistutaan juoneen.
Driftmoonista julkaistiin 12. lokakuuta video, joka selkeyttää käsitystä pelin olemuksesta.
Driftmoon on vielä vahvasti kehitysvaiheessa, mutta tiedonjyväsiä on poimittavissa sekä kehitysblogista että sivuston foorumilta. Pelin kerrotaan valmistuvan vuonna 2010.